keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Sundown: The Vampire in Retreat (1990)

Vampyyrimyytistä on elokuvan historian aikana väännetty varmasti enemmän variaatioita kuin mistään muusta aiheesta. Väliin kuitenkin teemasta saadaan kehitettyä jotain omaperäistä ja näkemyksellistä. Sundown täyttää juuri niukin naukin nämä kriteerit.

Purgatory on pieni jenkkiläinen aavikkokaupunki, jossa vanha villin lännen mentaliteetti on säilynyt nykypäivään asti sheriffiä ja kylän juoppoa myöten. Ainutlaatuisen kylästä tekee sen, että sen asukkaat ovat sataprosenttisesti vampyyrejä. Ainakin siihen asti kun normaaliperhe Harrison muuttaa kyläpahaseen. Syy tähän muukalaisystävällisyyteen on se, että perheen pää David on kehittänyt keinotekoisen korvikkeen ihmisverelle ja hänet on kutsuttu päräyttämään massatuotanto käyntiin, jotta nämä rauhaarakastavat luonnonoikut voisivat elää sopuisasti ihmisten kanssa nauttien einesplasmaa ilman turhaa väkivaltaa. Joukossa kulkee kuitenkin musta lammas Shane, joka muutaman muun perinteisen ilkeäluontoisen kanssakärsijänsä kanssa haluaa seistä kehityksen tiellä. Jos ei tässä olisi jo konfliktia tarpeeksi, on kaupunkiin saapunut vielä itsensä Van Helsingin koheltavainen suvunjatkaja (Bruce Campbell) rakastuakseen nuoreen vampyyrityttöön ja aiheuttaakseen sekasotkua.

Ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun western-leffaa fuusioidaan verenimijäteeman kanssa. Muutamaa vuotta aiemmin ilmestynyt Near Dark teki tämän huomattavasti tehokkaammin ja uskottavammin. Vertailua on kuitenkin turha tehdä, sillä Sundownin elokuvalliset arvot lepäävät vahvasti komedian puolella. Läppää revitään Campbellin taidokkaasta törmäilykohelluksesta ja junttikaupungin stereotyypeistä, joista voiton vievät huoltoasemaa pyörittävä vittumainen partavaarien trio. Itse "kreivinä" pohjalla nähdään David Carradine, joka on tosin uransa aikana viihtynyt ties minkälaisissa ö-luokan tuotannoissa näyttämässä mallia muulle porukalle.

Elokuvan pieni budjetti näkyy valitettavan selvästi eritoten efekteissä. Stop motion-lepakoita ei edes ole yritetty käyttää hillitysti, vaikka toisaalta tämä seikka lisää keitokseen anteeksiantavia camp-arvoja. Juurikaan graafista väkivaltaa ei myöskään nähdä, mikä viestii yrityksestä ujuttaa filmiä suuremmille vesille. Lukuunottamatta yhtä dekapitaatiota ja muutamaa ampumakohtausta, voisi tuotosta varauksella suositella miltei koko perheelle. Kevyen viihdyttävää cinemaa, josta löytyy kaikki lännenleffojen ystävien rakastamat suuren seikkailun piirteet ja paljon muutakin pientä kivaa.

*** / 5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti