One Hour Photo (2002)

Seymour Parrish on keski-ikäinen valokuvaliikkeessä työskentelevä aikamiespoika. Päälle päin hän vaikuttaa tasapainoiselta ja kiltiltä jokamieheltä, mutta pinnan alla kuohuu. Yksinäiselle ja sulkeutuneelle miehelle nimittäin kehittyy kieroutunut pakkomielle liikkeessä alati asioivaa perhettä kohtaan. Parrishin myötätuntojen ja läheisyyden kaipuun alkaessa saavuttaa perverssejä ja maanisia ulottuvuuksia, on hänen liki mahdotonta hyväksyä, ettei kuulu kyseisen perheen jäseniin ja niin asiat alkavat vääjämättä pian luisua kohti katkeraa aallonharjaansa.

Ensinnäkin elokuvan rakentaminen valokuvausteeman ympärille ei ole mikään tuore juttu. Varsinkaan kun puhutaan jännityksestä. Toisekseen, sellaisen rakentaminen lähes pelkästään sen varaan ei ole mikään järkevä juttu. Kolmannekseen, jos aiheesta ei edes saada mitään irti, ei tulos voi olla kovinkaan mainittava. Eikä se sitä olekaan. One Hour Photo ei tunnu olevan oikeen minkään tyylisuunnan edustaja. Draamaksi se on liian paisuteltu ja trilleriksi taas aivan liian kesy. Ratkaisevia hetkiä ei oikeastaan ole, mikään ei lopultakaan johda mihinkään ja muutama ihan herkullinen asetelma hylätään jättämällä mielenkiintoiset kohtaukset kesken. Kahelin roolissa nähtävä Robin Williamskaan ei yllättäen saa roolistaan paria hassua psykoottista nytkähdystä enempää irti. Tämä on sääli, sillä Williams on kulahtaneen pakkomiellestoorin ainoa kiinnostava tekijä. Mitä nyt hahmolle kirjoitettu kyseenalainen parisuhdeterapeuttinen etiikka on jonkinlaista vaihtelua siihen perushulluun mellastukseen. Edes potentiaalisesti kysymyksiä herättävä loppujakso ei jaksa mietityttää sen enempää, kun muukin aika elokuvasta on hassattu hissutteluun. Kannatan mieluummin vaikkapa Peeping Tomin tai Takaikkunan uusintakatselua.

** / 5