Kutittaako? Kiusaavatko itikat? Kirppuja sängyssä, syyhyäviä puremia aamulla ympäri kehoa? Jokin ryömii jalkaasi pitkin ja tunnet aivan selvästi kuuden pienen jalan sukivan ihokarvojesi välissä, mutta mitään ei näy. Liukkaat pikku pirulaiset... Huomaat konttaavasi karvamattojen päällä suurennuslasin kanssa ja vannot että voit kuulla pienen säksätyksen ja sirityksen voimistuvan. Muut tosin eivät ole niin varmoja ötökkäongelmastasi, mutta tiedät niiden asuvan ympärilläsi. Hassua miten alkaessa kiinnittää huomiota pieniin asioihin, alkavat yhä sitäkin pienemmät ja pienemmät asiat ja eliöt tuntua pelottavan häiritseviltä. Jokin tarpeeksi mitätön on mahdoton vastus suurelle ihmiselle ja pakkomielteinen psykoosi alkaa nostaa päätään, kun tajuat ettei kaikki ole sattumaa. Jokin suurempi on kaiken takana. Sinua vahditaan.
Edelläkuvatun kaltaisia ajatuksia saattaa löytyä Peter Evansin (Michael Shannon) sielunmaisemasta elokuvassa Bug, kun hän astelee Ashley Juddin esittämän Agnesin sirpalaiseen ja huumehouruiseen elämään outoine maneereineen. Agnes on vetänyt elämänsä vessasta alas hänen poikansa kadottua vuosia sitten kuin tuhka tuuleen ja väkivaltaisen ex-miehensä järjestettyä itsensä vankilaan. Joka päivä hän koettaa paeta todellisuutta sekakäytön ja seksuaalisen identiteettinsä rikkomisen kautta asustaen eristyksissä surkeassa motellihuoneessa. Kun Peter sitten eräänä viinan huuruisena yönä löyttäytyy hänen seuraansa, asiat saavat käänteen parempaan. Agnes tuntee outoa vetoa hiljaiseen ja salaperäiseen mieheen ja he päätyvät sänkyyn. Agnesin painostuksen alla mies alkaa kertoa epämääräisiä tarinoita läsnäolostaan juuri tuossa motellissa sekä salaliitosta, jonka takia hän on karkumatkalla. Alkuun paksuilta vaikuttavat jutut alkavat yhtäkkiä vaikuttaa aivan vedenpitäviltä Agnesin korvaan, kummallisen yhteyden parin välillä kasvaessa ja pienenpienten itikoiden alkaessa tehdä heidän elämästään helvettiä. Tilanne alkaa salamannopeasti riistäytyä käsistä.
Bug saattaa jäädä sivuutetuksi vuokraamon hyllylle monen katsojan toimesta, sillä se antaa helposti käsityksen taas uudesta b-luokan ötököiden hyökkäys-filmistä. Kyseessä on kuitenkin loistavan lohduton ja nihilistinen kuvaus paranoiasta sekä massahysterian perimmäisestä toimintaperiaatteesta. Elokuva toimii vahvasti Tracy Lettsin alkuperäisnäytelmänsä pohjalta kirjoittaman dialogin ansiosta. Shannon ja Judd ovat nappivalintoja vaativiin rooleihinsa, ja heidän houreinen vuorovaikutuksensa imaisee omalla tavallaan katsojankin mukaan näkemään ja ajattelemaan asioita joita ei välttämättä olekaan. Mielenterveysongelmia ei yleisesti pidetä tarttuvana sorttina, mutta kun kaksi hajalla olevaa ihmisrauniota eristetään omien ja toistensa kuvitelmien ja harhaluulojen vankilaan, saattaa todellisuus heidän ympärillään romahtaa täysin. Agnes haluaa uskoa löytäneensä vihdoin sielunkumppanin, joka on joutunut kokemaan kovia kuten hänkin, ja on näin valmis heittäytymään Peterin kieroutuneeseen hulluteen koko sydämellään. Ja näin tästä salaliittojen ja ötököiden kyllästämästä illuusiosta tulee hänen pelastuksensa pois maailmasta, jossa hänen poikansa on kauan sitten kadonnut - ehkä kuollut -, ja huumeet tähän asti ainoa keino paeta tuskaa.
Ilmeisen lahjakkaana jännityksen kuvaajana tunnettu ohjaaja William Friedkin muistetaan ehdottomasti parhaiten hernekeittoa tihkuvasta modernin kauhuelokuvan klassikosta The Exorcist (Manaaja), mutta hänen voimansa ovat kuitenkin vahvimmillaan maanläheisemmän pahuuden ruumiillistamisessa. Tämän todistaa Bug, joka muutamasta 1990-2000-luvun mahalaskusta poiketen puhuu miehen ajanmukaisen tyylitietoisuuden puolesta. Tähän mennessä Friedkinin viimeisin täysosuma, Bug on synkkä ja pessimistinen helmi, joka antaa ajattelemisen aihetta ainakin vaikkapa mielenterveyshoidon nykytilaan.
**** / 5
