keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Executive Decision (1996)

Takaa-ajetun mukiinmenevästä jatko-osastakin vastannut Stuart Baird debytoi melkoisella tenholla luotsaamalla Kurt Russellin ja mm. Steven Seagalin tähdittämää toimintatrilleriä. Siinä missä monet lentokonekaappauselokuvat kaatuvat ennenaikaiseen väkivaltaan, pelaa Ratkaisun hetket aikaa piinaavalla hiiviskelyllä ja juonittelulla.

Yllätyksekkäästi lähi-idästä kotoisin olevat terroristit kaappaavat Boeing 747-matkustajakoneen ja matkatessaan kohti USAn ilmatilaa vaativat hiljattain vangitun johtajansa vapauttamista, sekä miljoonan dollarin lunnaita vastineena koneen turvallisesta laskusta. Kurt Russelin esittämä terroristiekspertti kuitenkin tietää vinkata armeijan pojille että koneen kyydissä on todennäköisesti myös köyhän miehen ydinpommia vastaava lasti räjähdysaltista kemikaalia ja näin ollen terot tulisivat posauttamaan puoli Amerikkaa tuhkaksi taivaalle. Onneksi Steven Seagalin esittämä kovanaamaeversti tajuaa myös avata leipäläpensä kertoakseen oman älynväläytyksensä tilanteen ratkaisuksi: Hävittäjä prototyyppi voisi huomaamatta lentää koneen alle ja laskea tuulitunnelin kautta kommandoryhmän koneeseen päivää pelastamaan. Hetkeäkään ei sitten hukata, ja pian lentävän pommin konehuoneeseen onkin saatu tuikattua erinäisinä sotahulluja (mm. Joe Morton ja John Leguisamo) mukanaan Oliver Plattin esittämä paskahousuinen insinööri ja taistelukoulutusta omaamaton Russell. Sitten hiiviskellään seinien sisällä ja metsästellään pommia, terroristeja ja muita asiaan sekaantuneita.

Ratkaisun hetket on todella mainiosti kulkeva jännitysjuna, jota edes itse Seagalkaan (tällä kertaa siis sivuosassa) onnistu vesittämään. Halle Berry on aina suloinen kiltin tytön roolissa ja Andreas Katsulas luimii horroristien johtajana melko ilkeästi. Tylsää hetkeä ei juuri tule ja ajatus ei elokuvan tunnelmakkaassa otteessa lähde vahingossakaan harhailemaan tapahtumien ulkopuolelle. Vähäeineksisestä juonikuviosta on jälleen saatu Hollywoodin koneistossa aikaan toimivaa viihdettä ja positiivisesti ilman yletöntä väkivaltaa tai valtoimenaan lepattavia jenkkilippuja.

**** / 5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti