Equilibrium (2002)

Eletään tulevaisuuden sivilisaatiossa, jossa tunteet ovat lailla kiellettyjä. Emotionaalisuus tukahdutetaan tietyin väliajoin otettavalla lääkepistoksella, jonka käyttö on välttämätöntä - kuolemanrangaistuksen uhalla. Tunnerikolliset muodostavan kapinallisen vastarintaliikkeen, mutta "Isän" johtamalla yhteiskunnalla on heitä varten oma ratkaisunsa: Huipputaistelukoulutuksen saaneet viranomaiset, joita kutsutaan Papistoksi. John Preston on pappi ja alansa paras. Hän teloittaa lakia kiertävät armotta. Kunnes unohtaa eräänä päivänä ottaa lääkeannoksensa ja kokee jotain ainutlaatuista. Myötätuntoa, surua, jopa rakkautta. Tämä asettaa hänet ikävään välikäteen kun vaihtoehtoina ovat joko jatkaa mielivaltaista kontrolloitua inhimillisyyden riistoa tai tulla osaksi oikeuksiensa puolesta taistelevia ja alati uhan alla eläviä kapinallisryhmiä. Joka tapauksessa ilmassa on muutoksen tuulia.

Paljon The Matrix-elokuvalle velkaa jäävä scifi-trilleri on kerronnaltaan vahvaa ja ajatuksekasta.
Mieleen nousee filosofisia mietteitä elämän perimmäisestä tarkoituksesta ja sentimentaalisten
arvojen tärkeydestä identiteettimme määrittelyssä. Vainoharhainen jännitys, ruudusta ulos puskevat tunteenpurkaukset ja henkeäsalpaavat taistelukohtaukset ryydittävät elokuvaa vimmaisella voimalla, mutta sen ehdottomaksi kantavaksi voimaksi nousee rooleihinsa aina intensiivisesti paneutuva luonnenäyttelijä Christian Bale (mm. Batman Begins ja American Psycho). Identiteettikriisinsä kanssa kamppailevana Prestonina hän tuo kovasti mieleen filmin tyylillisen esikuvan Neon (Keanu Reeves), mutta tekee kaiken moninkertaisesti ihailtavammin. Katsoja huomaa tuntevansa voimakasta sympatiaa, kun kylmän tappajan tunteet ensi kertaa heräävät Prestonin soittaessa Beethovenia kramofonista. Ohjaaja Kurt Wimmer onnistui loihtimaan vinhasta ideasta yli sen sallimien puitteidenkin potkivan jännärin, jonka surrealistinen ja lohduton yhteiskuntanäkymä rankkoine tapahtumineen on toteutettu huikaisevalla visuaalisella otteella.

**** / 5