Guy Pearce esittää Jim Starksia, lipevää bisnesmiestä, jolla on kunnianhimoiset tavoitteet menestyä elämässä hinnalla millä hyvänsä. Eräällä työmatkalla hänen autonsa hajoaa keskelle erämaata. Odottaessaan korjausta Jimmy päättää vierailla asuntovaunulla liikkuvan selvännäkijän (aina loistava J.K. Simmons) luona ottamassa leikin varjolla selvää tulevaisuudestaan. Ennustaja kertoo yksityiskohtaisia asioita Jimmyn elämästä, kuten pian seuraavasta rahallisesta menestyksestä. Ennustukset näyttävätkin toteutuvan uskomattoman tarkasti, mutta vaikuttaa kuitenkin vahvasti siltä ettei selvännäkijäukko kerro läheskään kaikkea tietämäänsä. Hän jopa palauttaa Starksin rahat ja kehottaa tätä lähtemään välittömästi.
Jimmyn elämää alkaa värittää kasvava epätietoisuus tulevasta. Paranoia alkaa levitä käsiin kun huonot uutiset, epäilyttävät ihmiset ja menneisyyden haamut alkavat nostaa päätään. Lopulta pakkomielteisen Jimin on puristettava totuus ennustajasta. Tämä lopulta kertoo Jimmyn kuolevan aivan lähiaikoina ja että aikaa hänellä on vain ensilumen tuloon asti.
Hillitty jännitysdraama etenee varman oloisesti eteenpäin paljolti taitavan Pearcen ansiosta. Miehen väsynyt katse lasittunein silmin paljastaa rappeutuvan kohtalon polun ja ehdottomasti tyhjenevän tiimalasin syövän miestä viimeiseen asti, kunnes tämä säikkyy jo omaa varjoaan. Tarina ei ole kovin monimutkainen tahi kunnianhimoinen, mutta eteneekin ehkä juuri sen takia hyvin sutjakkaasti. Elokuvan filosofia pohjaa ajatukseen, ettei ihmisen tule tietää hänelle valittua kohtaloa ennalta, vaan tämän tietäminen tuhoaa hänet lopullisesti. Filmissä kuitenkin väläytetään myös toinen näkökulma asiaan: ehkä tieto on siunaus, mahdollisuus hyvittää asiat, tehdä viimeiset mahdolliset valintansa oikein. Katua. Tosin ilman kristillistä aspektia syntien anteeksiannosta.
Outoa ettei ilmeisen taitavasta debyyttiohjaaja Mark Fergusista ole juuri kuulunut tämän jälkeen, mitä nyt käsikirjoituspuolella satunnaisesti. Joillain tasoilla Christopher Nolanin hienoa Mementoa muistuttava elokuva (Pearcehan näytteli pääosan myös kyseisessä pätkässä) kun toimii oikein näppärästi valitulla tasolla, mutta ei sorru helppoihin eikä liioin vaikeisiin ratkaisuihin. Se myös jättää paljon katsojan itsensä mietittäväksi, eikä rajaa pois mitään mahdollisuuksia kaiken olemisesta vain sattumaa taikka kohtaloa. Starksia pallotellaan puolelta toiselle, eikä hän tiedä kummasta pitäisi olla enemmän huolissaan; synkästä tulevaisuudesta vaiko pimeästä menneisyydestä.
Itse kuitenkin elän vain tätä päivää ja tänään annan tälle viihdyttävälle, joskin alakuloiselle trillerille kasan tähtiä.
**** / 5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti