Virtuaalitodellisuus. Tuo täydellinen viiden aistin yhteisharmoninen keinomaailma lähetettynä digitaalisesti aaltoina aivoreseptoreihimme. Ja täydestä menee. Kuulostaa nyt vuonna 2011 aivan arkipäiväiseltä, eikö? Niin tai näin, 80-luvun alussa Hollywood-scifin parissa oltiin ainakin melko optimistisia asian onnistumisesta. Ja vieläpä tekniikalla, jossa Pentium 200:n teho saavutettiin pienen yksiön kokoisella tietokoneella.
.
Persoonallinen ja suoraan sanoen creepy huippulahjakkuus Christopher Walken loistaa pääosassa avioeronsa ja uuden tieteellisen läpimurron kanssa kamppailevana neropattina, joka sinisilmäisesti vannoo tieteen ja sen hyvän ajatuksen nimeen. Hänen ketjussa tupakoiva kollegansa, jota esittää Louise Fletcher, ei ole yhtä optimistinen. Heidän tiiminsä saa vihdoin valmiiksi prototyypin laitteesta, jonka kautta voidaan projisoida autenttisia tallennettuja tosielämän kokemuksia suoraan käyttäjän aivoihin. Mutta armeijan jehujen kuullessa asiasta alkavat vaikeudet. Periamerikkalainen käytäntö (oikestaan yleismaailmallinen sellainen) kun on valjastaa tieteen ihmeet tappamis/tuhoamiskäyttöön.
Brainstorm on niitä vakavanaamaisia jännäreitä jotka maalaavat kauhukuvia teknologian kehittymisestä uusille pelottaville edistyksen poluille. Siinä missä se on nykypäivään mennessä kerännyt tahatonta komiikkaa käytännön toteutuksensa puolesta, on sen idea edelleen varsin tuore. Vaikkakin erilaisia ajankuvia, sosiaalinen media ja peliteollisuus eivät ole kuitenkaan loppupeleissä kovin kaukana filmin arvailemista mustista aukoista sivilisaatiossamme, joten ajatuksia katsojalla herää vuoren varmasti. Se edellyttää vain hieman komentorivien välistä lukemista. Jos toisen mieleen voisi nähdä, voisiko se oikaista väärinkäsityksiä, murtaa asenteiden muuria välillämme? Vai aiheuttaisiko varaukseton, alaston realiteetti niitä lisää? Mitä jos joku tallentaisi kokemuksen omasta kuolemastaan? Ja jos koet jotain toisen kokemaa, niin etkö silloin varasta palasen tämän olemusta? Miten aivot reagoivat tietoon tai tunteisiin joita ne eivät osaa käsitellä?
Lupaavasta ja asiallisesta alusta liu'utaan pikkuhiljaa hieman utopistisempiin tunnelmiin. Finaali suhahtaa jo kaiken logiikan yli reippaasti pseudotieteellisen fantasian puolelle. Aivan viimeinen loppu sitten töksähtääkin aivan liian helppona nakkina, ikään kuin vaihtoehtoisena jälkeenpäin käsikirjoitettuna versiona. Vaikutelma voi hyvinkin johtua myös naispääosan esittäjän Natalie Woodin äkillisestä kuolemasta ennen kuvausten loppua. Elokuvan "aivojensisäistä universumia" esittelevät kohtaukset sisältävät vahvaa LSD-trippailua. En tosin osaa kokemuksen puutteen vuoksi tietenkään varmaksi sanoa, mutta suurin piirtein tältä se voisi näyttää. Kunpa joku voisi siirtää kyseisen kokemuksen päähäni ilman laittomien ja rapisuttavien aineiden kanssa pelleilyä...
Otteen herpaantumisesta loppua kohden, sekä ikääntyneistä fyysisistä puitteista huolimatta Brainstorm on riittävän koherentti ja aikuismainen kannanotto säilyttääkseen arvokkaan scifi-helmen asemansa vielä tänäkin päivänä.
*** / 5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti